perjantai 6. kesäkuuta 2008

Vasemmisto etsii työtä?

General Intellectin kirjoittama pamfletti Vasemmisto etsii työtä herätti suorastaan hilpeyttä: nyt ne vasurit saa korvilleen ja syystä. Näin siksi, että vasemmiston keskustelunavaukset ovat lähinnä hampaatonta pullamössöhumanismia.

GI vaatii työläisten, ei työpaikkojen puolustamista. Vasemmistolaisen toiminnan on perustuttava työn ja tuottavuuden analysiin, eli sen kartoittamiseen, miten arvo ja varallisuus syntyvät. GI:n mukaan määrämittainen työaika eikä palkkatyö enää ole ainoa, saati tärkein tuotannn alue. Ihmisten ominaisuudet, taidot ja suhteet ovat oleellisempia tuotannontekijöitä kuin koulutuksessa hankittu ammatti.

Parissa kohtaa GI puuttuu glbtq-väen duuneihin. Esimerkkinä on homokampaaja, joka haluaa asua suurkaupungissa eikä maalla ja on tästä syystä joustavaa työvoimaa ja sietää esimerkiksi Helsingin sikamaisia asuntojen hintoja. Yksilön erityisominaisuudet luonnollistetaan aivan samoin kuin naisia pidetään sopivimpina hoiva-ammatteihin. "Luonnollisista" ominaisuuksista ei tarvitse maksaa. GI:n toinen esimerkki on mainostoimistossa työskentelevä "urbaani lesbo, jolle täytyy tuottaa sopivia palveluita ja ´vapaata´ atmosfääriä." Lepakoilla on sen sortin ainutkertaisia kykyjä, joita kommunikaatioalan yritys välttämättä tarvitsee.

Ihmettelin ensin, miksi GI:n esimerkit ovat niin stereotyyppisiä. Eivätkö ne tosiaan pysty parempaan? Mutta toisaalta: eivätkö tällaiset stereotyyppiset ammattilaiset ole niitä, joita kapitalistinen yhteiskunta tarvitsee ja joiden eroavuutta heteronormista se sietää tai jopa rohkaisee. Ei ihme, että esimerkiksi Prideille haetaan sponsoreita kissojen ja koirien kanssa, ja että Pride-marssin yleisime on sateenkaarenkirjavan iloinen, hampaaton ja tylsä kuin karusellissa ajelu. Ainoa särmä parina vuotena on ollut mustapinkkiblokki, jonka sanomiset kuitataan sanoilla murkut, anarkistit, väkivalta, polttopullo, epäsuomalaisuus ja keskusteluhaluttomuus.

Ranneliikkeen keskustelupalstalla joku jopa kaipasi yritysten autoja kulkueeseen. World Out Games sai SAS:n sponsorikseen ja SAS on myös avannut erityiset sivut homomatkailijoille. Kertooko tämä muusta kuin siitä, että taloudesta on tullut politiikkaa ja että perinteisen politiikan keinot ovat lopussa?