Olen juuri lukenut loppuun Risto Isomäen ekothrillerin Litium 6. Siinä eletään maailmassa, joka on ratkaissut energiakysymyksensä ja ilmastonmuutoksen ydinvoimalla. Teksti on hyytävä, kuten kaksi aiemmin lukemaani Isomäen romaania Sarasvatin hiekkaa ja Herääminen.
En ole erityisen innostunut kirjoista, jotka pyrkivät edistämään ulkokirjallisia päämääriä. Isomäen kohdalla sen kuitenkin sietäisi, oikeastaan toivoisin että kirjoittaja saisi sellaiset asiat kuin esimerkiksi henkilökuvauksen parammin hanskaansa. Kliseet olivat toki uusia verrattuna Sarasvatiin ja Heräämiseen, mutta ampumataitoisia prostituoituja, tummia perijättäriä, supersankareita ja näiden niljakepomoja on nähty. Taisteluhuumeet, viski ja jousiammunta ratsailta ovat päälleliimattuja krumeluureja, joiden tarkoitus on kai antaa lukijalle seksikästä märehdittävää tuhon näkyjen välillä. Déjà-lu elämys on turhan vahva.
Isomäki on tarkka faktoissa. Loikkasin kirjan äärestä pari kertaa Wikipedian ääreen kerratakseni miten ydinaseet toimivat. Litium 6:n luettuani tiesin enemmän niiden riskeistä. Tarinan kannalta evankeliointi kuitenkin saa tekstin tökkäämään luentoihin. Asiat, joista Isomäki kirjoittaa taipuvat paremmin tieteelliseksi artikkeliksi kuin romaaniksi. Sarasvati ja Herääminen olivat toki vielä luentomaisempia.
Kuten thrillerissä ainakin, Isomäki kuljettaa useaa tarinalinjaa ja katkaisee luvun juuri kun henkilöt ovat tulla ammutuiksi/paistetuiksi/liiskatuiksi jollain muulla tavoin. Mikäs siinä, mutta nyt luvut on leikattu hiukan liian raskaalla kädellä: jonkin sekvenssin voisi joskus kirjoittaa suosiolla loppuun ja koukuttaa vasta sitten lukijan jollain jutulla. Pakollisena sivujuonena kirjassa on yhden naisen menettäminen ja toisen löytäminen, mutta sen tilalle voisi keksiä jotain muuta. Varsinaista lisäarvoa maailman kirjallisuuden amorous affairs -osastolle Isomäki ei tuo.
Litium 6:ssa tämä hankaluus ei niinkään tullut esille, mutta Herääminen, joka kuvaa kurjuutta vuonna 2038, kun ilmasto on jo muuttunut perinpohjaisesti. Tästä huolimatta maailma näyttää toimivan aika samalla tavoin kuin ennenkin, energiaa ja tavaraa riittää, YLEllä on uutistoimitus ja helikoptereilla lennetään tuontuostakin. Ihmiset tuskailevat hellettä, mutta eipä juuri enempää. Olisi todella mielenkiintoista ryhtyä spekuloimaan, millaisia taloudellisia ja sosiaalisia muutoksia ilmastonmuutos saa aikaan, ja mitä ihmisten korvien välissä alkaa tapahtua. Millaista kirjallisuutta ja musiikkia meillä on vuonna 2038? Ekothrillereitä ja romanttinen ooppera suurtulvan kuohuissa molskivista rakastavaisista?
Olisi kiva tietää, miksi Isomäki on valiinut juuri thrillerin ekoromaanin alustaksi. Mahdollisuuksia olisi ääretön määrät, mutta ekoasian upottaminen tekotaiteelliseen paskaan karkottaisi lukijat ikuisiksi ajoiksi. Joka tapauksessa luulenpa ostavani ja lukevani seuraavankin Isomäen teoksen...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti