Michal Witkowskin Hutsulasta on ehditty kirjoittaa runsaasti. Hutsula antaa Puolasta kuvan, josta Kaczynskin kaksosveljet näkevät painajaisia: lauma narttusiskoja, joukon jatkona muutama pappikin, pokaa heterojulleja puistoissa, asemilla ja kasarmeilla. Ylipäänsä missä tahansa, jossa jullit liikkuvat.
Siskot ovat köyhiä. Kommunismin aikana - tai mitä se nyt olikin - siskoilla meni paremmin.
Päälleen he panevat sitä mitä on - he ovat kansantasavallan aikaisen keskinkertaisuuden ruumiillistumia. Riittää kun pitää tupakkaa tietyllä tavalla, ajelee viiksensä ja käyttää tiettyjä sanoja. Sanoissa on heidän voimansa. Mitään heillä ei ole, kaikki pitää sepittää, kehittää ja säveltää.
Siskot keikistelevät ja ovat olevinaan naisia. He eivät ole kiinnostuneita toisista siskoista, katsos ei me toisten siskojen kanssa lesboilla, sanoo Lucrecia. Eivätkä kelpaa gaybaarin pojatkaan, hetero sen pitää olla. Tosi julleja esiintyy vain Oderista itään, niin pitkälle kuin Venäjää riittää. Jos tarkkoja ollaan, Suomi on Oderin itäpuolta. Ja niin on suuri osa Ruotsiakin. Kun siskot käyvät vonkaamassa venäläisiä solttuja kasarmilla, ne houkutellaan hommiin sanomalla: Olin kolme vuotta Saksassa, siellä on ihan tavallista että poika on pojan kanssa. Venäläissoltut aivan villiintyvät jo pelkästä sanasta Saksa. Sinne ei pääse, ja siksi se on paratiisi. Sama tarina kiertää Puolassa vielä tänäänkin siinä muodossa, että EU:ssa kaikki tekevät niin ja sitä kertoo katolinen Radio Maria.
Länsi on siskoille kaukana. Kirjan parasta kerrontaa on luku Diankasta, joka lähtee vanhempiensa luota Bratislavasta huoraksi Wieniin. Asikkaista on kova kilpailu, ja idästä tulee jnalasteittain komeita romanialaisia heteroita samoille apajille. Dianka viettää nälissään öitä ulkona.
Sinä yönä Dianka tajusi, että Länsi on kuin sähkövirralla käyvä huvipuisto. Milan, pikku enkelini, sen valot vilkkuivat aina samalla tavalla, olitpa sitten riemumielin tai tekemässä kuolemaa metroasemalla. Se oli täydellisen välinpitämätön. Aina yhtä hyväntuulinen. Kunnes joku vetää töpselin seinästä. Vähältä piti ettei Diankasta sinä yönä tullut sosialistia.
Wienissä piti olla shamppanjaa ja muuta krumeluuria. Dianka on lähtenyt isoon kaupunkiin samasta syystä kuin lukuista sukupolvet ennen häntä: elämässä on glamouria.
Oma ihmislajinsa ovat poznanilaiset. He ovat nielleet Lännen emansipaatiopuheet sellaisenaan:
Vihreä puolue ja ylipäänkin oma mies, vakikumppani, turvaseksi (oman kumppanin kanssa), kortsut. Me ollaan sivistynyttä väkeä ja halutaan hoitaa hommat siististi ja eettisesti, niin että yhteiskunta hyväksyy, valkoisin hansikkain (kunhan eivät vaan tahriintuisi). Ja hän alkaa valistaa minua, että juuri minun kaltaisteni takia ihmisten kuva homoista on niin surkea, että me (siis minä ja Eläkeläistantat ja Vaaleatukkainen ja muu dyynikansa) puuhailemme kuin koirat pusikossa, kun he taas lähestyvät meitä tarjoten pallopeliä, urheilua ja fyysisyyttä ja haluavat vapauttaa meidät postkruisailu- ja pre-emansipaatioajan alennustilasta - sanalla sanoen: haluavat saada meidät tekemään jotain hyödyllistä. Naismaiset ja läskit älkööt vaivautuko.
Sama sukupolvien kuilu oli joskus Helsingissä ja Suomessa, Setan ja vanhan puskakulttuurin välillä. Jäänteitä on nähtävissä vieläkin. Ongelma oli ja on siinä, että Kirjailija-Mikaela ja siskot eivät kaipaa emansipaatiota vaan seksiä, poznanilaiset rajaavat hyväksyttävän seksin melkein kuin kuunon katoliset ainakin.
Witkowski viittaa muutaman kerran Villoniin ja Rosi Braidottiin (Braidotti on varmaan todella otettu tästä kunniasta) mutta nimet ovat pelkkiä krumeluureja. Witkowski muistuttaa tosin kahta ranskalaista: seksi ja koko maailma ovat yhtä ankeita kuin Jean Genetillä, tosin ilman Genetin runollisuutta. Seksin tavaraistuminen on taas hyvin lähellä Michel Houellebecqin teoksia, tosin ilman Houellebecqin terävää yhteiskunnallista analyysia. Hutsula koostuu lyhyistä luvuista, jotka muodostavat kokonaisuuden vain temaattisesti. Yhden ja saman promiskuiteetin toistaminen käy välillä pitkästyttäväksi, mutta silti Hutsula on pirun hyvä kirja entisen itäblokin homomaailman muutoksesta.
Suomesta voisi kirjoittaa samoin. Miksi sitten kukaan ei ole sitä tehnyt? Luultavasti siksi, että olemme jo liian poznanilaisia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti