sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Ituhipeistä trendipellejä. Dodon Megapolis 2022

Lauantain Megapolis 2022 -tapahtuma Vanhalla oli tupaten täynnä. Olen joskus pohtinut, että toisin kuin helposti tuotteistettavissa glbtq-liikkeissä ympäristöliikkeet lupaavat vain verta, hikeä ja luomuporkkanoita.

Homoliike aloitti Suomessa aikaan, jolloin se oli vielä rikos. Ensimmäiset lehdet olivat monistenippuja, ja vielä vuonna 1975 Yle hyllytti homoutta käsitelleen tv-ohjelman. Ylestä kerrottiin ettei aihe sovi televisioon. Sittemmin glbtq:t ovat voineet muokata ja viestiä identiteettiään sateenkaarikrääsän, saippuasarjojen, euroviisujen ja ylipäänsä populaarikulttuurin keinoin.

Ympäristöliike onnistuu tekemään saman. Megapoliksen pääseminaarin ohjelma oli visuaalisesti näyttävä, erinomaisesti koostettu ja puhujiksi oli onnistuttu saamaan väkeä, joilla on sana hallussaan. Kulutuksen sosiologiaa tutkiva Riitta Nieminen-Sundell puhui kuluttajan valintojen ilmaisevan arvoja ja identiteettiä. Myös kuluttajien tietoisuus ostosten yhteskunnallisista- ja ympäristövaikutuksista on kasvanut. Siinä missä homot ja lepakot masinoivat nopean kuluttajaliikkeen baaria vastaan, joka on heittänyt kuutamolle kaksi suutelevaa naista/miestä, ostavat sateenkaari t-paitoja, ympäristöaktiivi viestii arvoistaan hankkimalla vaikkapa Ilona Hyötyläisen disainaamia ekovaatteita. Vielä toistaiseksi Hollywood ei ole sijoittanut megaelokuviin homojen seuraksi vihertäviä sankareita, mutta se aika tuskin on kaukana. Jo Josef Goebbels hehkutti elokuvan manipulatiivista kykyä.

Osmo Soininvaara käsitteli enimmäkseen vapaa-aikaa, mutta totesi myös, että luksusta ei ole kalliden tuotteiden ostaminen, vaan halvan lyhytikäisen krääsän ostaminen. Hyvin disainattu, kestävä tavara on ympäristöteko. Pari, kolme alinta tulodesiiliä on siten predestinoitu ympäristätuholaisiksi Lidlissä ja henkkamaukalla, mutta eipä noilla toisaalta ole varaa citymaastureihin ja lentomatkoihin, joten köyhälistön ekojalanjälki lienee kuitenkin pieni.

Seminaarissa piti pohdittaman, miten onnellisuus on saavutettavissa kuluttamatta turhaan. Onnellisuuden käsite avattiin lainaamalle Juhani Pietarista: onnelliseen elämään kuuluu vapaus, sosiaalinen arvostus, turvallisuus, elämykset ja ymmärrys. Siihen aika ei riitänyt, eikä ihmekään, sillä aiheesta kirjoittaisi useitakin kirjoja.

Seminaarissa oli tarjolla myös ekotuotteita. Jos niistä on tarkoitus tulla kaiken kansan makunautintoja, tuotekehittely on pahasti kesken. Pahvimukillinen luomukahvia toi elävästi mieleen tupakoivan aikani: jos kiireissään tumppasi röökinsä jäähtyneeseen kahviin mutta myöhemmin erehtyi maistamaan samaisesta mukista, maku oli jokseenkin sama kuin Vanhalla myydyn kahvin. Tosin siinä oli hiukan brasilialaisen maduron äkeää makua, mutta mieluummin nautin sen sikarissa enkä kahvissa.

Soininvaara kehotti hankkimaan halpoja harrastuksia. Koska omista tuloistani leijonaosa livahtaa urheiluvälineisiin, kulutuksen säätäminen ekologiseksi siinä suunnassa olisi tarpeen, joskin vaikeaa. Ostin tällä viikolla sekä juoksulenkkarit että vaelluskengät, entisten lukuisin urheilujalkineiden lisäksi. Huushollini nurkissa tönöttää sen lisäksi kolmet sukset, italialainen kilpapyörä, jota ei tietenkään voi pitää edes pyöräkellarissa ulkotiloista puhumattakaan, rullaluistimet ja läjäpäin urheiluvaatteita. Näiden tavaroiden ekologisesta jalanjäljestä minulla ei le mitään tietoa, mutta kun ostaa tavaran sub specien aeternitate, en kuitenkaan tunne huonoa omatuntoa. Fillari on vuodelta 1991, mutta kun rakas Bottechiani on käynyt säännöllisesti huollossa ja puhdistan sitä hammasharjalla, putkikameli on käyttöarvoltaan kuin uusi. Sen sijaan vuorikiipeilyprojektin ekojäljet lienevät suurempia: kamoja käytetään harvoin, eikä niitä voi juurikaan vuokrata.

Ei kommentteja: