Tuon tuostakin valtamediasta saa lukea mantran "ilmastonmuutos on suurin ihmiskunnan uhka". Koska kuntavaaleihin on aikaa enää vuosi, päätin selvittää, miten läheiseksi Helsingin kaupunginvaltuutetut kokevat ilmasto- ja ympäristökysymykset. Lähestyin asiaa tutkimalla kaikkien 85 valtuutetun internet-sivut, erityisesti blogit.

Odotin, että aiheesta löytyisi paljonkin tekstiä, ja että tietoyhteiskunnasta kohkaavat poliitikot osaisivat itse käyttää netin vuorovaiktusmahdollisuuksia. Toisin kävi. Ajantasainen blogi on harvinaista herkkua, ja ympäristökysymyksistä kirjoittaa vain harva. Yksikään löytämistäni sivustoista ei painottunut ympäristöön.

Helsingin valtuuston suurin ryhmä Kokoomus ei paljon blogeista perusta. Sirpa Asko-Seljavaara ei usko edes kansalaisten lukutaitoon: hallituspolitiikan kehut löytyvät videolta. Suurin osa sivustoista on luotu vaaleja varten. Matti Enrothin saitilta selviää, että hän on sanonut EI tietulleille joskus menneisyydessä ja Pauli Leppä-aho on kantanut huolta nopeusrajoituksista: kahdeksankympin alueella pitäisi saada ajaa sataa hyvissä olosuhteissa, huonoissa kuuttakymppiä. Arja Karhuvaaran sivuilla tönöttää eduskuntapuheita. Lea Saukkonen, meteorologi, on pykännyt pari ympäristölausetta sisältävät vaalisivut eikä sitten muuta. Kauko Koskinen kirjoittaa vesi- ja ydinvoiman suosimisesta, mutta opastaa 14.8.2007, ettei maksutonta joukkoliikennettä ole.

Kokoomuksen ympäristöosaaminen tiivistyy Sanna Perkiöön. Tekniikan tohtori ja ympäristöyrittäjä on ainoa, jolla on sanottavaa ja näkemystä ympäristökysymyksistä. Perkiö uskoo tekniikan kehittämisen olevan keino ympäristöongelmien ratkaisemiseen, mistä voi olla montaa mieltä, mutta Perkiölle asia on ainakin lähellä sydäntä. Sari Sarkomaa ja ex-vihreä Hanu Luukkainen kirjoittavat myös blogiinsa pari kertaa ympäristökysymyksistä.

Stadin toinen valtablokki demarit ei ole Kokoomusta kummempi. Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila on tuhannen taalan paikalla Hesan tulevaisuutta muokattaessa, mutta Anttila intoutuu psykopolitikoimaan. Kirjoittaessaan EI-liikkeistä ja tapaamisestaan kaupunkimetsäliikkeen aktiivien kanssa, Anttila analysoi vastapuolensa psyykeä: jotkut kokevat uudet asiat ja muutokset uhkana, ja asukkaiden ja luontoympäristöjen puolustajien näkemykset on sillä kuitattu. Anttila ei edes yritä pohtia argumenteja puolesta ja vastaan, puhumattakaan siitä että hän esittäisi jonkinlaisia visioita kaupungin tulevaisuudesta. Ruotsin oikeiston toimia joukkoliikenteen teurastuksessa Anttila arvostelee, mutta Hesan liikenteen kehittämisestä ei löydy sanottavaa.

Demareilla on oma luontokerho LuDe, jota vetää varavaltuutettu Jouko Malinen. Hänen blogissaan löytyy kesäkuulta tieto, että syksyllä päättävissä elimissä puhutaan kaupungin energiapolitiikasta. Jatkossa edes Malinen ei seuraa asiaa. Rakel Hiltusella on laajat sivut, mutta ympäristökysymyksistä niissä ei ole pihaustakaan.

Vihreät osaavat halutessaan sekä blogata että integroida ympäristökysymykset politiikkaansa. Eivät tosin kaikki. Kuten Sanna Hellström toteaa: "Vaalien välillä politiikasta tulee puhuttua lähinnä muiden politikkojen kanssa." Monilla vihreillä onkin asiaa äänestäjille vain ennen vaaleja. Sen sijaan Tuija Brax ja Outi Alanko-Kahiluoto kirjoittavat säännöllisesti ja ymmärrettävästi. Alanko-Kahiluoto meni kertalaakista eduskuntaan puolustamaan tulonjakotaistelussa hävinneitä, joten hänen sivunsa keskittyvät sosiaalipolitiikkaan. Elina Moision blogista on peräti linkki kaupungin maankäytön ja asumisen ohjelmaluonnokseen, kun taas Osmo Soininvaara raportoi pyöräreissustaan Euroopan halki. Moision tavan linkittää blogi valmisteilla oleviin asioihin toivoisi yleistyvän.

Vasemmistoliitto on mutkikas tapaus. Puolue hyväksyi kesäkuussa uuden puolueohjelman, jossa sitouduttiin kestävään kehitykseen ja ydinvoimasta luopumiseen. Ympäristökysymyksistä tuli osa vasemmiston agendaa. Puoluesihteeri ja valtuutettu Sirpa Puhakka toteaa myös blogissaan, että "vasemmistoliiton on luotava vahva tiedonvälitys internetin kautta" ja että "vuorovaikutteisuus on internetin vahvuus". Näiden julistusten jälkeen vasemmistovaltuuttujen sivuilta odottaisi löytävänsä ajankohtaista ympäristötekstiä, mutta Tiia Aarnipuu on ainoa sekä säännöllisesti bloggaava että edes silloin tällöin ympäristöstä kirjottava politiikko stadin vasemmiston riveissä. Paavo Arhinmäen blogi on kiinnostava ja Paavo - samoin kuin Tiia - vastaa lukijoittensa kommentteihin, mutta sisällöllisesti Arhinmäki keskittyy hallistuksen höyhentämiseen. Myös Sirpa Puhakka raportoi politiikan sisäpiiristä. Yhdessä lauseessa Puhakka tosin toteaa, että ilmastonmuutos on vakava uhka koko ihmiskunnalle. Enempää sanottavaa, toiminpideehdotuksista puhumattakaan, Vasureiden kärkinaisella ei ole.

Vie taatusti aikaa, ennen kuin vasemmalla opitaan tarkastelemaan luonnon ja yhteiskunnan kytköksiä. Marx näki luonnon matariaalisena varastona, josta ihminen muokkasi työllään tarvitsemansa hyödykkeet.

Blogien ja nettisivujen perkaaminen ei välttämättä kerro koko totuutta valtuutettujen aktiivisuudesta ympäristöasioista. Sen sijaan, pienellä varauksella, se kertoo siitä, mitkä asiat kullekin ovat sydäntä lähellä. Ilmastokysymyksestä, sen pysäyttämisen keinoista käydäänkin keskustelu jossain aivan muualla kuin poliitikkojen sivuilla.

Valtuuston pienet ryhmät kuulevat kunniansa tuonnempana.