... se syö kaiken, mitä eteen tulee. Tässä blogissa seurataan paitsi maailmaa, myös omien tekstien pihtisynnytystä. Kolmas romaani on tukalassa vaiheessa: muutaman sadan liuskan kustantajalla käynyt versio muokkautuu parhaillaan solakaksi ja jänteväksi. Fiksukin siitä tulee. Työn aikahahloa en viitsi edes ajatella. Onneksi suhteeni tekstiin on jo sen verran etäinen, että sydän ei juurikaan vuoda verta vaikka deletenäppäin nitistää liuskatolkulla tavaraa. Koska kyse on lähihistoriaan sijoittuvasta tarinasta, taustatyö oli vaativaa ja siksikin karsiminen tuntuu kysyvän luonnetta.
Jos yksikin kustannustoimittaja vielä sanoo minulle toisen kirjan olevan tuskainen, syötän sille liuskat joita ajelehtii pitkin kämpän lattiaa. (Niissä on ruokatahroja, kengänjälkiä ja kahvimukirinkuloita, mustalla tussilla tuherrettuja merkintöjä ja kirosanoja.) Ensimmäinen, Pandora (Pikku-idis, 1996) syntyi muutamassa kuukaudessa ja siltä se näyttääkin. Kustantaja ei turhaan laittanut rahaa kustannustoimittajan palkkaamiseen, eikä myöskään tekijänpalkkioon. Toinen, Kuristajaviikunat (Johnny Kniga 2003) oli jo työläämpi ja myös kunnolla toimitettu. Jos tekstien kivireki-indeksi kasvaa tällä vauhdilla, minulla on vuosikymmenen lopussa burn out. Olen jo luvannut itselleni valita seuraavan aiheen niin, ettei taustatöitä tarvitse tehdä näännyksiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti